Lämminsävyiset auringonsäteet hiipivät aurinkolasien läpi, kun poljimme narukassit selässä Ruissaloon festariviikonloppuna pari viikkoa sitten. Hymyilytti. Silloin en kuitenkaan tiennyt, kuinka tuskainen seuraava viikko tulisi olemaan kaiken flunssailun ja voimattomuuden takia. Mutta tarkoituksena olikin nauttia vapaaviikonlopusta täysillä, pienen kipeilynkin hinnalla.

Tämä festareiden jälkeinen väsymys ja flunssailu sai minut pohtimaan, että olisiko jotain voinut tehdä toisin? Niin, ettei festarihulina olisi käynyt kunnon päälle yhtä pahasti kuin se nyt teki. Alhaalla on lista asioista, joista yritän pitää ensi kerralla huolta festarimeininkien melskeessä.

 

Festarien pakolliset:

Käsidesi – sain lainailla tätä jatkuvasti ystäviltäni, kun en ollut ottanut omaani mukaan. Käsidesillä tulisi varmaan melkein läträillä, jos haluaisi välttää pöpöjen välittymisen ja terveenä pysymisen...

Pähkinä- tai kuivahedelmäpussukat – kun nälkä yllättää, eikä festariruokaan halua uhrata useaa kymppiä, niin nämä napostelupussit pelastavat heikotukselta. Huomasin myös, että ruokaisammatkin ruuat kulkivat eväsrasiassa mainiosti, eikä festarialueella tarvinnut pelätä nääntyvänsä tai menettävänsä omaisuuksia ruokakojuihin. Totta kai suosittelen maistelemaan ruokakojujen antimia mahdollisuuksien mukaan, ts. jos rahaa on varattuna festaripäivälle hiukan enemmän.

Aurinkorasvaa ja lippalakki – jos arska paistaa pilvettömältä taivaalta, niin tämä kaksikko on ehdoton suoja auringonpistoksia ja -polttamia vastaan.

Korvatulpat – needless to say.

Spacebuns – haluaisin tehdä tästä jo tavaramerkin itselleni, niin paljon pidän pienistä nutturoista pään molemmilla puolilla! Festareilla tällainen tyyli on kaiken lisäksi hyvin kätevä: se on aika suloinen, helppo tehdä ja fiksata, sekä se pitää varmasti pahimmat hiussuortuvat poissa näkökentältä.

Vesipullo (täytettäväksi alueella) – vastalääke nestehukkaan.

Kyky rauhoittua – tämän tärkeyden ymmärsin vasta viimeisenä päivänä. Istahdimme rauhassa J. Karjalaisen keikan aikana lavan läheiseen puistoon ja otimme rennosti. Ja vitsit, miten se tuntuikin hyvältä. Jatkossa tiedän, ettei joka keikalla tarvitse välttämättä roikkua yleisön joukossa, vaan ihan rauhaisa ja rento istuskelukin antaa paljon.

Matkalaturi – hyvä etenkin, jos tietää ottavansa paljon kuvia ja videoita puhelimellaan ja tietää, ettei kapistuksen akku kestä aivan illan hämärtymiseen asti.

Lämpimät iltavaatteet – minunlaiseni vilukissa ei pärjää ilman lämmintä. Lämmin kuoritakki ja sukkahousut oli ehdoton täyte reppuuni viileneviä iltoja ja tuulisempia pyörämatkoja ajatellen.

Hitokseen hyvää mieltä – festareillakin asenne ratkaisee. Varsinkin selvinpäin ollessa on erityisen tärkeää, että mielen pitää avoimena ja tyynenä, sillä ympärillä voi tapahtua jos jonkinmoista hulinaa ja hermoja kiristäviä sattumuksia. Mielen rauhoittaminen ja omiin seuralaisiin, sekä hyvään musaan ja tunnelmallisuuteen keskittyminen auttaa ainakin itselläni blokkaamaan isoimmat häiriötekijät ympäriltä.

Siinäpä festaroinnit tältä kesältä. En usko palaavani vähään aikaan tällaisiin tunnelmiin, ellei jotain spesiaalia tai extemporea pääse sattumaan.

Onko teillä ehdottomia festaritavaroita, joita ilman ette voi lähteä viettämään viikonloppua?

Antaa järven kantaa ihmistä, kuin se kantaa ääntä. Lenkki Saimaalla kahdella sopivan kokoisella kajakilla antaa hermoille taukoa. Okei, myönnetään, että tuollaiseen pieneen, kanootinomaiseen veneeseen on vähän jännittävää astua. Mutta kuka nyt ei kaipaisi elämäänsä hieman jännitystä?

Maanantai-iltapäivän suunnitelmana oli tehdä kierros Lappeenrannan kohutuimmalla kesänähtävyydellä, ja tarkastella kaikkea kuin turistin silmin. Haaste oli mielenkiintoinen. Suuntasimme sataman liepeille Hiekkalinnalle, jonka tämän vuotinen teema on ritariaika. Kuvia ja tunnelmia linna-alueelta jaan seuraavassa postauksessa, sillä nyt keskitytään päivän toiseen aktiviteettiin, nimittäin kajakointiin.

Hiekkalinnan infopisteen kupeessa on Drakkarin vuokrauspiste, josta kiinnostuneet saavat vuokrata kajakkeja tai vaikka sup-lautoja muutamien tuntien tai esimerkiksi viikonlopun ajaksi. Meidät opastettiin omiin kajakkeihin ja perehdytettiin nopeasti melontatekniikkaan.

Kuivaharjoittelun aikana mielessä pyöri, että kuinka ihmeessä selviäisin veteen asti. Hyvin kaikki kuitenkin meni ja retken jälkeen kädet kiittivät olkapäihin kohdistuneesta treenistä ja mieli tuntui yhtä aurinkoiselta kuin yllä loistava taivas. Kokonaisuudessaan onnistunut vesiretki siis.

Melamme veivät meidät ensin Karhusaaren laavulle. Nousimme laituriin, ja kiitin itseäni turvallisesta matkakaverista, sillä maisemien ihmettely ja kajakissa kiikkeröinti oli mukava jakaa toisen kanssa. Yksinkin pärjää, mutta kuten monesti hoen, kaksin on aina kivempaa.

Laavulla olisi tehnyt mieli sytyttää nuotio ja kaivaa laukusta grillieväät - oli sen verran kaunis ja nälkää ruokkiva sää. On kai pakko tehdä toinenkin vierailu tuolle satamasta lähimmäiselle laavulle, ajatella myös syömäpuolta ja ottaa ruokakamat ja tulentekovälineet messiin.

Tänä maanantaina me kuitenkin vain nautimme Saimaasta, luonnosta ja seikkailumielisen kovasta tuulesta. Matka jatkui pienen ajatusten kasaamisen jälkeen vastatuleen, kohti Lappeenrannan Myllysaarta. Tässä vaihessa melonta alkoi tuntua jo treeniltä. Jaksaa, jaksaa!

Keskustasta päin kantautuneet ääneet tuntuivat kaukaisilta ja melonta alkoi sujua jo rutinoituneemmin. Kajakissa on tärkeää pysyä rentoutuneena ja huomasin, että se vaatimus tyhjensi mielenkin kuin itsestään. Tuntui hyvältä päästä eteenpäin, vaikka tuuli tuntuikin välillä hallitsevalta. Kajakissa sai olla itse ohjaksissa, tuntea veden vastuksen ja keskittyä oleelliseen, sekä upeasti elävään järveen ja kauniisiin metsämaisemiin rannoilla.

Kiersimme tosiaan Karhusaaren laavulta Myllysaaren poukamaan, sieltä Halkosaaren pienen sillan alitse Sataman kupeeseen kiertäen suihkulähteen, josta meloimme järvenrajaa pitkin takaisin lähtöpaikalle.

Tuntui turvalliselta saada pienen ihmettelyn jälkeen jalat tukevasti maahan. En voi kuitenkaan sanoin kuvailla, kuinka paljon nautin vedestä ja siitä tyyneydestä, joka valtaa ajatukset järvellä edetessä. Tyyneydestä, joka lähtee aaltojen hiljaisisita törmäyksistä toisiinsa, yllä olevan ilman raikkaudesta ja hiljaisuudesta, joka syntyy laajasta aukeudesta ympärillä.

Mitä itse tekisit mieluiten järvellä? Veneilisitkö, nauttisitko eniten uintiretkestä vai ottaisitko mieluiten vaikka seisottavan surffilaudan allesi ja vetäisit pienen melontatreenin?

Katukuva hohti lämpöisenä samalla kun auringonsäteet syleilivät paljaita sääriäni terassitasolla. Oli lämmin ja kamera piti kirkkaasta luonnonvalosta. Ystäväni kertoi kuinka innoissaan on tulevasta ja minä kuuntelin, nyökyttäen ja antaen mielipiteitä sekä pieniä huomautuksia. Itse kerroin siitä sun tästä ja minua hymyilytti. Tällaista kahvilassa istuskelun pitäisikin olla aina.

Tämä hetki on omiaan palaamaan ajassa vähän taakse päin ja muistelemaan viime viikolla tapahtunutta ensikäyntiä ihastuttavassa kulmakahvilassa Lappeenrannassa, Kafe Silmussa.

Suuntasimme jalkaterämme kohti pitkään mielessä pyörinyttä pientä kahvilaa. Ystäväni tiesi mistä puhui kertoessaan kuinka viihtyisä kahvila oli hänen ensikäynnillään ollut ja kuinka maistuvaa smoothieta hän oli Silmussa aiemmin juonut. Nyt oli minun vuoroni ihastua.

En rupea sen enempää kertomaan, kuinka ihanalta Kafe Silmun tarjoilut kuulostavat ja näyttävät, te saatte mennä kokemaan sen itse! Minä ainakin olin tyytyväinen ja sitä mieltä, että seuraavana aurinkoisena vapaapäivänäni haluan löytää itseni Silmun äärestä juomassa samaa kylmäuutettua luomukahvia, mitä ensimmäiselläkin kerralla.

Raakakakun pala suli sopivaa tahtia ulkoilman lämmössä ja suupalat maistuivat yhä paremmilta leivoksen loppua kohden. Jääkahvi tuntui kevyeltä suussa ja vastapäätä istuvan neidon hymysuu sai hetken tuntumaan rennon kultaiselta. Tuntui rauhoittavalta ottaa ajasta kiinni, ja tuntea hetken läsnäolo terästämällä aistit toisen kertomuksille ja kaikkien makuskaalojen tunnistamiseksi. 

Kokonaisuudessaan Kafe Silmu on rento, keveä ja matalkynnyksisen hyvälaatuinen paikka, jossa on takuuvarmasti mukava hengähtää hetkeksi ja seurata elämää turvallisen välimatkan etäisyydeltä.
Ihastuttava, suloisa.

Viikonlopun jälkeinen sää oli ystävällinen. Sain kutsun Lappeenrannan Hiekkalinnalle, jossa minulle kerrottiin linnan rakennusprosessista ja palveluista tarkemmin. Otin mukaani ystäväni, jonka kanssa vierailimme Hiekkalinnalla viikon alussa. Katselimme kesäksi loihdittuja hiekkaveistoksia ja nautimme auringon lämmöstä. 

Linnalla vierailijan vastaanottaa ritarillisen korkeat hiekkapatsaat, useampi ruokailupaikka, jäätelökioski, ystävällinen infopisteen henkilökunta ja lapsille sopivat kesätekemiset mm. keinukarusellin, possujunan ja hiekkaleikkien muodossa. Turistin silmin Hiekkalinnalta lähtevä katujunakin kuulostaa mielenkiintoiselta. Itse olen siinä jo useampina vuosina istunut fiilistellen ja nähden kotikaupunkini vähän erilaisesta kuvakulmasta, joten en usko että saisin siitä itselleni enää mitään uutta. Uusille silmille se voisi kuitenkin olla virkistävä kokemus.

Euroopasta tulleet veistäjät ovat yhdessä suomalaisen tiimin kanssa loihtineet suloisen kertymän hienoja hiekkaveistoksia. Tänä vuonna Hiekkalinnan teemana on Ritarilinna.

Linna-alueen suosikkiveistokseni oli yhteenkokoontunut kuningasperhe. Kuva siitä löytyy alempaa. Veistos oli tehty yksityiskohtia vaalien ja sen kokonaisuus miellytti silmiäni. Yksityiskohtaisen veistoksen tekemiseen voi mennä useampiakin viikkoja. Hiekan käsittelyssä on oltava tarkka.

Alueelle saavuttuamme kuulimme vähän linnanrakennusprosessista. Kotimaista Kiilto 66 -kiinnitysliimaa korostettiin painokkaasti ja saimme tietää, että jos linnan osa kestää ensimmäiset rankkasateet, niin se todennäköisesti kestää paikallaan vailla korjauksia ihan kesän loppuun asti.

Linnan kestoon vaikuttaa käytetyn puristuksen määrä hiekan ollessa vielä kosteaa sekä pinnalle rakennusvaiheessa suihkutetun liimakerroksen paksuus.

Mielestäni pienet säröt tekevät Hiekkalinnasta entistä aidomman ja luovat käsityksen sen haavoittuvuudesta. On hauska ajatella kuinka käsityön, veden, hiekan ja liimasuihkeen yhdistelmällä saa aikaan jotakin niin nättiä. Ei tarvitse olla liian monimutkainen luodakseen jotain silmiä hivelevän kaunista.

Hiekkalinnalla käynti kuului kesäni hiljaiseen to do -listaan. Muistan ensimmäiset kerrat kymmenen vuoden takaa, kun kävimme koko perheen voimin ihastelemassa Hiekkalinnaa Lappeenrannan uutena nähtävyytenä. Elettiin vuotta 2004. Suosio on säilynyt tähän päivään asti, onhan Linna pystyssä jo yli kymmenennettä kesää tänä vuonna.

Kierroksemme oli pulkassa ilta kuuden aikoihin ja lähdimme lokkien, lempeän järvituulen ja iloisten äänien saattelemana jatkamaan loppuiltaamme. Itse olin saanut auringosta niin paljon hyvää energiaa, että pyörähdin vielä urheilukentällä vetämässä muutamat loikat. Ei sitä kuitenkaan kovin kauaa treenin maussa pysynyt, kun kädet halusivat jo lepäämään aiemmin tehdyn kajakkiretken takia.

Tällaisia päiviä pitäisi olla enemmän! Suurin vaivakin on aina vain liikkeelle pääsemisessä, johon ei auta muu kuin reipas itsepäisyys ja tietynlaisten vaatimusten asettaminen päivälle.

Mitäköhän sitä seuraavaksi suunnittelisi?

Kaupunkilaisena olen tottunut ohjelmaan, jota järjestetään aina silloin tällöin keskustan alueilla.  Viime sunnuntaina oli kuitenkin silmiä avaavaa matkustaa maakuntaa koluten ja nähdä, mitä kaikenlaisia mahdollisuuksia kaupunkikeskuksien ympäristöt voivat tarjota seikkailunhaluisille tai vaihtelua kaipaaville ihmisille. Maaseudulta löytyikin vielä enemmän, mitä tällainen kaupunkilaistyttö osasi odottaa. 

Tavallinen käsitykseni mökkeilyn, mummolassa käynnin ja marjastuksen harrastamisesta maaseudulla laajentui, kun totesin, että maalta ja keskusta-alueiden ympäryksiltä löytyy toinen toistaan mielenkiintoisempia ajanvietto- ja elämyskohteita. Kiitos päivästä kuuluu matkan järjestäneelle Kaakon Kantrille ja sen tiedoittajille, sekä mukavalle kanssabloggaajalle Tanjalle.

Kyseiseen elämyspäivään sisältyikin ajatus siitä, kuinka tärkeää on nostaa maaseudun hyvinvointia tukemalla aloittavia yrityksiä tai apua kaipaavia elämyskohteita. Vierailimme päivän aikana neljässä eri yllätyskohteessa ja sain kokea ihastuksen ja hämmästyksen tunteita useammankin kerran. Kun maaseudulle annetaan mahdollisuus kukoistaa ja kasvaa haluamaansa suuntaan - eläväisemmäksi, monipuolisemmaksi ja innostuneiden ihmisten tarpeita vastaavammaksi, on siitä moneksi.

On toden totta huikeaa huomata, miten paljon tekemisen mahdollisuuksia löytyy meidän Kaakkois-Suomesta. Vaatii vain hieman uteliaisuutta, jotta näihin paikkoihin tajuaa lähteä. Siksi onkin tärkeää korostaa myös maaseutua tärkeänä osana rentoutumismahdollisuuksia ja vapaa-ajan viettoa. Tiedon hankkiminen kannattaa - itse ainakin sain päivästä lisäinspiraatiota kääntää katseeni enemmän myös maaseudulle etsiessäni tekemistä tai kaivatessani uusia kokemuksia tai lisää nähtävää.
Uteliaisuus ja avoimuus kunniaan!

Missä kaikkialla me sitten päivän aikana vierailimmekaan?

Vesipedillä Vuoksessa - Water Ski Zoo, Imatra

Veteen heittäytyessä paloauton punainen kelluntahaalari täyttyy ilmalla ja olo on hetken kuin Michelin-hahmolla. Vesi ei tunnu märältä eikä kylmältä - sen sijaan sen kelluttava kosketus suo tunteen vapaudesta ja keveydestä. Vuoksen virta kuljettaa keveästi eteen päin ja turvallisuutta tuo mukana kelluva Aleksi, jonka tehtävä on kerätä mahdollisesti väärään suuntaan ajautuvat kellujat takaisin rannan läheisyyteen. Veden pinnalle olisi voinut vaikka nukahtaa, sillä se kannattelee vartaloa yhtä myötäilevästi tai jopa paremmin kuin arvokas laatupatja.

Imatran Vuoksen joen hyödyntäminen vastaavanlaisissa aktiviteeteissa on mielestäni fiksua. Vuoksikellunnassa yhdistyy rauhoittavalla tavalla luonto ja sen tyyni kauneus, sekä kehon kuivana ja lämpimänä pitävän kelluntahaalarin tuoma jännitys ja veden voimaannuttava tuki kehon alla. Haluaisin kokea vielä saman, mutta talvella ja tumman tähtitaivaan alla. Siinä olisikin eksotiikkaa.

Kuha on burgeria... - Iloisen Pässin maalaispuoti, Parikkala

Suloisessa mökissä kuutostien varrella sai mitä parasta Kuhaburgeria. Iloisen Pässin maalaispuodin nimi juurtaa omistajien lapsuuteen ja paikkana ravintola-myymälä on yhtä ihastuttava kuin nimikin. Maalaispuodista löytyy kahvila-ravintola ja pieni myymäläpuoli, joista uhkuu selvästi arvostus lähiruokaa kohtaan.

Patsasarmeija ja kaunis puutarha - Parikkalan patsaspuisto

Joogaajia ja lapsia hienoina patsasrykelminä - saan varmaan vähän fanittaa.

Parikkalan patsaspuisto on pysäyttävä pysähdyspaikka, jonka näkemistä suosittelen ehdottomasti vähänkin kiinnostuneille. Yhden miehen aikaan saama patsaskokonaisuus on urhea taidonnäyte siitä, mihin kaikkeen ihminen pystyy omistautuessaan itselle tärkeään asiaan.

Patsaspuisto kertoo jo edesmenneen taiteija Veijo Rönkkösen elämää hänen muotoilemien betonipatsaiden kautta, ja on tosiaan konkreettinen todiste taiteellisesta lahjakkuudesta sekä sitoutumisesta elämäntyöhön.

Puistoa hoitaa pehtoorit ja paikan pyörittäminen perustuu pitkälti vapaaehtoisuuteen. Taiteilija Rönkkösen pyynnöstä puisto saa jatkaa elämäänsä sellaisena, millaiseksi se jäi. Aika näyttää miten patsaspuiston käy - tällä hetkellä se on vehreä puutarha ja ainakin minuun silmiini eläväinen kokoonpano vähän hurjiakin sammalta kasvattavia patsaita.

Melkein kuin etelässä - Valkamanrannan sauna, Joutseno

Viimeisenä hurautimme Joutsenon Valkamanrantaan saunomaan ja uimaan. Aamulla alkanut sade ja harmaa pilvipeite väistyi auringon tieltä loppupäivästä ja nautimme upeasta maisemasta puhdaspohjaisen järven rannalla.

Saunaa saa käyttää pienestä maksusta ja se on kyllä näkemisen arvoinen. Laakealle järvelle katsellessa tulee vähän pieni olo, mutta kai ihan hyvällä tavalla. Pitkälle ulottuva horisontti, kumpuilevat pilvet korkealla taivaalla ja jykevät havulinjat kaukana taivaanrannassa muistuttavat jälleen luonnon ylivoimaisuudesta ja sen omavaraisesta elosta. Luonto ympärillä on tasapainoista ja yhteisymmärryksessä keskenään. Kai sitä mykistyy, kun ajattelee, että siltä voisi ottaa vähän mallia.

// Julkaistu kaupallisen ayhteistyönä edellisessä blogissani elokuussa 2016.

Vierailin viime torstaina ihan ensimmäistä kertaa Wolkoffin talomuseossa, ja sain ilokseni ihmetellä sen tunnelmallisia puitteita sekä sinne tehtyä joulun tunnelmaa. 

Aamutuimaan astelin Wolkoffin talomuseon kauppaan, jossa myydään nykyisin suloisia esineitä, muistoja ja käyttötavaroita, jotka sopisivat oivasti lahjaksi tai ihan itsellekin. Tämä puotipuoli on aikoinaankin toiminut kauppana, jota Wolkoffin pariskunta piti yllä ja siten myös omalla tavallaan loi kaupunkimme historiaa. 

Sain kokea museon sellaisena kuin jokainen siellä vieraileva. Esittelyyn olisi voinut käyttää aikaa ties kuinka paljon enemmän, tunti vierähti todella nopeasti. Wolkoffin taloon astuttaessa täytyi pukea tossut kenkien ylle, ja jo siinä vaiheessa tuntui, että olisin astumassa jonnekin hienoon ja erilaiseen.
Kun Wolkoffin talo luovutettiin aikoinaan museolle, mitään sen sisällä ei enää muutettu. Muutamia tavaroita on saatettu vaihtaa alkuperäisiä vastaaviin, mutta mielestäni on hienoa, että huoneita kierrellessä pystyy kuvittelemaan arjen 30 vuotta sitten. Kaikki on niin todellista ja elämä on jättänyt itsestään jäljen tavaroiden avulla.

Wolkoffin taloon on tuotu tänä vuonna joulu näyttävästi ja suloisen perinteikkäästi. Kamerani piti talon tunnelmasta, joka oli kovin kuvauksellinen ja viihtyisä. Talon sisustus on jo itsessään näkemisen arvoinen, etenkin jos osaa arvostaa sisustusta sekä näyttäviä ja tunnelmallisia sommitelmia ja esineitä.

Esittelykierros oli avartava myös Wolkoffien perinteiden osalta ja oli mielenkiintoista kuulla kuinka perheet olivat nauttineet ruokansa joulupöydän ääressä ja millaisia perinteitä perheillä oli esimerkiksi teehetkiin ja herkutteluun liittyen.

Mielenkiintoinen talo täynnä mielenkiintoisia kertomuksia.

Wolkoffin perheen historia lähtee Venäjältä, josta se jatkuu mutkien ja muutosten kautta Lappeenrantaan. Itselleni oli erikoista kuulla kaupungin ensimmäisistä vaurastuneista kauppiaista, jotka olivat osaltaan tuoneet kaupunkiin sivistystä ja kulttuurillisia uusia tuulia.

Vaikken historiaan ole ikinä tajuttomasti hurahtanut, niin minusta on silti ihanaa kuulla tarinoita siitä, miten ihmiset ovat aikanaan eläneet ja kuinka arkea on silloin pyöritetty. Mukavaa on myös miettiä, miten kehitys on tuonut meidät tähän päivään ja kuinka paljon asioita teemme yhä samalla tavalla kuin ihmiset ennen meitä.

Wolkoffin talosta poistuessa olo oli kuin heränneellä. Tuntui kuin olisi sukeltanut toiseen maailmaan, toiseen aikaan. Talon tunnelma oli erilainen, hiljainen ja rauhallinen, ja sen seinien hohkama tarina oli vangitseva. Talon sisään ei kuulunut kaupungin ääniä ja sen sisällä pystyi ikään kuin hyppäämään ajassa taakse päin. Miltäköhän olisi tuntunut elää tuohon aikaan?

Rauhaisaa joulun odotusta. :) Käykää ihmeessä tutustumassa tuohon Kauppakadulta löytyvään talomuseoon, jos yhtään siltä tuntuu. Kokemus voi olla hyvinkin valloittava ja rauhallinen.

// Julkaistu vanhassa blogissani joulukuussa 2016.