Joulukuun ekana viikonloppuna sain maistiaisen Joensuun kirpeästä talvesta. 
Helsinkiin muuton myötä olen ikävöinyt pisteliäitä ja hiljaisia pakkasiltoja. Sellaisissa hetkissä tuntuu, että elämä käpertyy kylmältä piiloon ihan lähelle syliä. Sielu keskustelee hiljaisuuden kanssa kylmissä pakkasöissä. Niissä tilanteissa on jotain selittämätöntä ja hyvin rauhoittavaa.
Yhteiset kokkailut kavereiden kanssa on monella tavalla ihania. Niissä yhdistyy yhdessäolo, luominen ja nälän tyydyttäminen. Kylläinen minä on tyytyväinen. Lisäksi niistä hetkistä saa kivoja kuvia ja muistoja.
En harrastele kaverikokkailuja kovin tiuhaan, voisi olla piristävää tehdä niitä useammin. Sen tiedän myös, että ruokakokeilut on joskus myös sanansa veroisesti kokeiluja. Toisaalta kaikki lopputulokset (kuten joulukuussa meillä kotona kokeiltu uunissa keitetty pinaatti-makaronivuoka, en suosittele) tuntuvat paremmilta jaettuina.
Salilta poisjääminen ja sittemmin niiden kiinniolo on saanut mietiskelemään monenmoisia, kuten mitä oikeastaan olisi kiva harrastaa ja mitä tehdä, jos ei voi tehdä sitä, mitä tekisi automaatiolla? Oon kokeillut juoksemista, mikä ei ole vieläkään osoittautunut sen ihanammaksi kuin aiemminkaan. Jalat kuitenkin kulkevat ja kroppa tulee niiden mukana, joten niin pitkään kun meneminen välillä hymyilyttääkin, aion pitää kiinni viikottaisista lenkeistä. Joulukuussa niitä kertyi muutama.
Joulun aika meni Lappeenrannassa. Sieltä ei tallentunut kuvarullalle juuri muuta kuin reissu avantoon ja otoksia lähiympäristöstä. Lapsuudenmaisemiin palaaminen tuntuu aina yhtä kummalliselta, rauhoittavalta ja ehkä vähän herkältä. Välillä tuttuja katuja kävellessä mietin, että täälläkö olen todella kasvanut ja elämään oppinut?
Ennen vuodenvaihdetta kävin talven ekoilla luisteluilla. Sen jälkeen on ollut hyvin lähellä, että ilmoitan itseni aikuisten luistelukouluun. Kevään ryhmät ovat kuitenkin jo pitkälti täynnä. Nyt toiveeni on, että pääsen keväällä osallistumaan edes itselle tuttuihin harrastuksiin. Ystäväni muistutti osuvasti, että tavalliset arkijutut on tärkeitä, että pysyy päivissä kiinni. Pian alkaakin lomalla oleminen riittää – päivien lisäksi toivoisin pääseväni kiinni palauttavaan unirytmiin. 🤞
